”Ei mikään eläkeura” – vai onko sittenkin?

Turkoosit korostusvärit oikealla ylhäällä ja vasemmalla alhaalla. Oikealla ylhäällä Esen Esteittä eteenpäin logo. Kuvassa henkilö istuu pyörätuolissa, mutta katse kiinnittyy varjoihin, jossa on avun käyttäjä ja avustaja.

Helmikuu on meillä Ese-keskuksella henkilökohtaisten avustajien kuukausi!
Haastoimme sosiaalisen median kanavissa toimijoita eri puolilta Suomea jakamaan tietoa avustajan työstä.
Sinäkin voit osallistua! Tämän artikkelin lopusta löydät sopivat # jolla voit jakaa julkaisusi omassa somessa.

Henkilökohtaisen avustajan työtä pidetään edelleen usein välietappina muihin töihin.
Tiesitkö, että avustajan työssä viihtyy kymmeniä tuhansia työntekijöitä, ja työurat ovat pitkiä?
JHL: n arvioin mukaan Suomessa työskentelee jopa 40 000 henkilökohtaista avustajaa.
Se on hurja määrä! Korona-aikaan Sosiaali- ja Terveysministeriö listasi henkilökohtaiset avustajat
Yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittisten alojen henkilöstöön.

Toteutamme helmikuun aikana kyselyn avustajille.
Kyselyyn voi vastata alla olevasta linkistä.
Kysely avustajille.

 

Ajatuksiani avustajan työstä

Olen työskennellyt henkilökohtaisen avun parissa noin 15 vuoden ajan.
Olen tavannut vuosien saatossa satoja avun käyttäjiä ja henkilökohtaisia avustajia.
Työni on sisältänyt mm. ohjausta ja neuvontaa.
Olen auttanut rekrytoinneissa, ja nähnyt avun käyttäjien ja avustajien välillä työsuhteiden elinkaaren sekä kaiken,
mitä se voi pitää sisällään.

Avustajissa on jonkin verran ollut vaihtuvuutta, mutta täytyy sanoa, että siellä on kyllä takana myös runsaasti pitkiä työsuhteita ja kumppanuuksia takana. Kumppanuutta käytän tässä sen takia, että työsuhde on melko tiivis.
Harvoin (jos koskaan) se säilyy täysin neutraalina työsuhteena.
Avustajan työ on ihmissuhdetyötä, jossa toinen jättää jälkensä.

Olen työskennellyt itsekin henkilökohtaisena avustajana.
Tästä työstä on jo aikaa lähes 20 vuotta, mutta edelleen muistelen työnantajaani lämmöllä,
ja mietin aika ajoin, mitä hänelle kuuluu.
Emme nähneet työsuhteeni päättymisen jälkeen eikä meillä ollut mahdollisuutta pitää yhteyttä.
Onneksi kuitenkin parin viime vuoden ajan olemme kohdanneet toisemme useamman kerran.

Työni avustajana oli oiva siirtymä opinnoista sosiaalialan töihin, mutta edelleen huomaan pohtivani,
millaista olisi työskennellä vielä joskus avustajana. Vaikka vuodet ovat vieneet minua työtehtävistä toiseen,
en ole silti täysin unohtanut avustajan työtä. Edelleen voisin työskennellä henkilökohtaisena avustajana,
koska nautin työstä ja se oli merkityksellistä. Ja siinä on oikeastaan kaksi tärkeintä asiaa, mitä työltään voi ihminen toivoa!

Työssäni tärkein saamani oppi on, että minä olin avustajana ns. ulkopuolinen ja toimin toisen ihmisen arjessa
– hänen elämässään.
Kaiken täytyi tapahtua työnantajani rytmissä ja hänen toiveidensa mukaan. Avustajien koulutuksesta ollaan monta mieltä,
mutta itse kannatan koulutusta. Koulutus ei luo valmiita robotteja eikä valmista mallia ”näin avustat kaikkia”.
Koulutus antaa kuitenkin valmiuksia ja ennen kaikkea ammatillisuutta. Se luo mielestäni turvaa ja terveitä rajoja molempia osapuolia ajatellen.

Lisäksi koulutus valmentaa myös henkilökohtaisen avun ideologiaan sekä sosiaalialan eettisiin periaatteisiin.
Eettiset periaatteet ottavat kantaa mm. ihmisarvoon ja -oikeuksiin, itsemääräämisoikeuden kunnioittamiseen sekä osallisuuden edistämiseen.

 

Alansa ammattilaiset

Työ henkilökohtaisena avustajana on arvokasta. Se vaatii ammattitaitoa.
Se vaatii taitoa kohdata ihminen, kuunnella häntä ja kuulla hänet.
Avustajan työ voi olla jollekin väliaikainen ja siirtymävaihe muuhun työhön.
Ei kuitenkaan pidä unohtaa, että arvokasta avustajan työtä tekevät tuhannet ja tuhannet ihmiset.
Heissä on henkilöitä, jotka tekevät sitä päätyönään ja eläkeikään saakka. Ja jopa siitä yli…

Työrauha ja arvostus kaikille henkilökohtaisille avustajille!

Osallistu sinäkin helmikuun aikana haasteeseen, ja jaa omassa somessa hetkiä avustajan työstä ja sen tärkeydestä!
Käytä tunnisteita:
#IhanOikeaaTyötä
#HelmikuunHelmet
#HenkilökohtainenAvustaja

Kirjoittaja on Ese-keskuksen yksikön vastaava
Sinikka