Sanotaan, että ymmärtääkseen nykyhetkeä ja tulevaa, tulisi myös tuntea historiaa. ESE-keskuksen toiminta on alkanut ja muotoutunut nykyiselleen vuodesta 1997 lähtien, joten on tärkeää tiedostaa, millainen ESE-keskuksen tarina on. Tähän juttuun haastattelin ESE-projektin- ja myöhemmin ESE-keskuksen työntekijää Tarja Nykästä. Haastattelussa kävi ilmi esimerkiksi, mihin tarpeeseen ESE-projekti aikoinaan syntyi, ja miksi nimeksi valikoitui ESE.
ESE-projektin toimintaidea oli lähtöisin vammaisten lasten ja nuorten vanhempien tarpeista. Vanhempien mielestä heidän lastensa tarpeet olivat yhteiskunnassa huonosti tunnistettuja, ja vammaisten lasten ja nuorten osallistuminen harrastuksiin ja erilaisiin aktiviteetteihin ei toteutunut ilman vanhempia. Tämä vaikeutti heidän itsenäistymistään, ja tiedettiin että tukihenkilön tai avustajan tukemana itsenäinen harrastaminen onnistuisi paremmin.
Tarja kertoo, että ESE-projektin tavoitteena oli mahdollistaa vammaisten lasten ja nuorten itsenäinen, omiin valintoihin perustuva vapaa-ajan vietto yhdessä muiden samanikäisten kanssa. Tämän tavoitteen toteutumiseksi lähdettiin kehittämään tukihenkilö- ja avustajatoimintaa.
”ESE-projekti oli Pohjois-Karjalan CP-yhdistys ry:n ja Honkalampi-säätiön käynnistämä, ja Raha-automaattiyhdistyksen (RAY) rahoittama C-avusteinen projekti. Projektin nimi oli kokonaisuudessaan Vammaiset lapset, varhaisnuoret, nuoret ja itsenäistymisen askeleet esteittä eteenpäin. Projektin käynnistyttyä huhtikuussa 1997 päätimme ottaa sen lyhenteeksi ESE, sanoista Esteittä Eteenpäin.”
ESE-projektin toiminta käynnistyi koululaisten integroidun iltapäiväkerhon suunnittelulla ja toteutuksella. Iltapäiväkerho alkoi elokuussa 1997 ja se jatkoi toimintaansa kevääseen 1999 saakka. Lisäksi ESE-projektin alkuvuoden 1998 tavoitteiksi otettiin tukihenkilökoulutuksen suunnittelu yhteistyössä paikallisten vammaisyhdistysten kanssa.
Ensimmäinen tukihenkilökoulutusta koskeva suunnittelupalaveri pidettiin maaliskuussa 1998. Palaverissa sovittiin ensimmäisen tukihenkilökoulutuksen ajankohdasta: se tulisi olemaan touko-kesäkuussa 1998. Koulutuksen pääorganisaattorina toimi ESE-projekti, ja vammaisyhdistysten edustajat osallistuivat koulutukseen pitämällä osan koulutuskerroista. ESE-projekti vastasi tukihenkilötoiminnasta, ja tukihenkilötoiminta pyrittiin aloittamaan heti koulutuksen päätyttyä.
Ensimmäinen tukihenkilökoulutus alkoi suunnitellusti toukokuussa 1998, ja vapaaehtoistyöhön pohjautuva tukihenkilötoiminta elokuussa 1998. ESE-projekti järjesti toimintansa aikana yhteensä 5 tukihenkilökoutusta Joensuussa. Vuonna 2000 tukihenkilökoulutuksia järjestettiin myös Liperissä, Pyhäselässä sekä Ilomantsissa. Tukihenkilötoiminta toimi ESE-projektin organisoimana koko projektin loppuun saakka.
ESE-projektin yhtenä tavoitteena oli myös kehittää vammaisten lasten ja nuorten harrastustoimintaa yhteistyössä eri toimijoiden kanssa. ESE-projekti käynnisti Kaveri- ja nuorisokerhon yhdessä Joensuun evankelisluterilaisen seurakunnan kanssa sekä Luontokerhon yhdessä Joensuun seudun Luonnonystävät ry:n kanssa. Tukihenkilöiden toimesta järjestettiin jonkin aikaa mm. liikuntakerhotoimintaa. ESE-projekti järjesti edellä mainittujen toimintojen lisäksi myös muutamia leirejä erityistä tukea tarvitseville lapsille ja nuorille Tarja kertaa ESE: n historiaa.
Tarja muistaa, että erityisen hyvää ESE:n toiminnassa oli tukihenkilötoiminnan jatkuminen koko projektin keston ajan, ja toimintamallia saatiin levitettyä myös muihin kuntiin. Positiivisesti yllätti erityisesti muiden kuntien kiinnostus tukihenkilötoimintaa kohtaan sekä tukihenkilötoiminnasta kiinnostuvien henkilöiden määrä. Kaikki suunnitellut tukihenkilökoulutukset toteutettiin. Vaikka ESE-keskus toi paljon hyvää, ilman haasteitakaan ei selvitty. Vapaaehtoistyöhön pohjautuva tukihenkilötoiminta asetti omat haasteensa pitkäaikaisen tukihenkilösuhteen luomiselle. Osa tukihenkilöistä lopetti tukihenkilönä toimimisen melko nopeasti varsinaisen toiminnan alettua. Tämä oli tietysti harmillista lasta tai nuorta ajatellen. Harrastustoimintojen kehittämisessä oli myös omat haasteensa, ja yhteistyötahoja oli vaikea löytää.
Haastattelun lopuksi halusin vielä tietää Tarjalta, mitä palautetta projekti sai perheiltä, ja miten Tarja näkee ESE-keskuksen aseman nykypäivänä sekä tulevaisuudessa.
”Iltapäiväkerholaisten vanhemmat olivat tyytyväisiä kerhotoimintaan. Integroitu kerho oli heidän mielestään hyvä asia. Kerho edesauttoi erityistä tukea tarvitsevien koululaisten sekä ”tukilasten” välistä vuorovaikutusta ja yhteishengen syntymistä. Tukihenkilöt pitivät tärkeinä asioina tukihenkilötapaamisia (esim. keskusteluillat, pikkujoulut). Tukihenkilöä tarvitsevien lasten ja nuorten vanhemmat antoivat positiivista palautetta siitä, että tukihenkilökoulutusta ja -toimintaa järjestetään säännöllisesti. Tärkeää oli myös se, että heidän lastensa harrastus- ja vapaa-ajantoimintaa pidetään merkityksellisenä.
Kun tarkastellaan ESE-keskuksen asemaa nykypäivänä, on hienoa, että ESE-keskuksen toimintaa rahoitetaan edelleen. Tukihenkilötoimintaa ESE-keskuksessa ei enää ole, mutta avustajien sekä henkilökohtaisen avun käyttäjien vertaistapaamisten järjestäminen jatkaa samaa ESE-projektin jo parikymmentä vuotta sitten aloittamaa perinnettä. Vammaisten henkilöiden parissa työskentelevien henkilöiden, olivatpa he sitten tukihenkilöitä tai avustajia, työssäjaksamista on tärkeää tukea jatkuvasti. He tekevät todella arvokasta työtä!
Jos mietitään ESE-keskuksen tulevaisuutta, on hyvä muistaa, että ESE-keskus on toiminut jo kauan, ja saanut mielestäni hyvän jalansijan henkilökohtaisen avun kentällä. Yhteistyö vammaisjärjestöjen sekä henkilökohtaisen avun parissa toimivien tahojen kanssa on ollut hedelmällistä, ja sitä pitäisi jatkaa. Paikallisen, lähinnä Pohjois-Karjalan alueella toimimisen lisäksi ESE-keskuksella on potentiaalia toimia enemmän myös valtakunnallisella tasolla henkilökohtaisen avun kehittämistyössä. Yhtenä tärkeänä kehittämiskohteena näkisin henkilökohtaisten avustajien koulutuksen. ”
Tästä on alkanut ESE-keskuksen matka, joka jatkuu edelleen. Tarjalle lämmin kiitos haastattelusta.
Kuvassa maistiainen vielä helmikuussa 2022 Kiteen kirjastolla järjestettävästä valokuvanäyttelystä.
Terveisin,
ESE-keskuksen uusin työntekijä
Sinikka
